Mä olen yltiöromantikko. Mä kaipaan huomiota mun mieheltä. Mä rakastan sitä, kun toiselta tulee "lässynlää" -viestiä, tai kun se soittaa vaan sanoakseen "Muruu, mulla on ikävä sua!". Mut tänää ei oo paljoo kuulunut. Sillä on ollut kiireitä töiden ja koulun takia, ja mulla on ollut.... Noh, vähän liikaakin aikaa ikävöidä.

Mun huonoihin puoliin kuuluu "whatsapp-stalkkailu". Eli mä saatan ihan vaan muuten vaan käydä whatsappissa kattoon, onko mun mies ollu koska viimeeks paikalla ja mietiskelen välillä, että "mitähän se nyt tekee, kun ei oo kahteen tuntiin näkynyt". Teen sen vaan siksi, koska mä olen hyvin kiinnostunut mulle tärkeen miehen päivän kuulumisista. Ja tänään on sellanen päivä. Ja koska miehestä ei oo paljoakaan kuulunut, mutta se on käyttänyt kyseistä sovellusta esim. 5 min sitten, muttei mulle laittanut viestiä, on ÄRSYTTÄVÄÄ!

Jos jostain pitää löytää "syy" tällaiselle käyttäytymiselle, saattaa se johtua näistä kahdesta exästä. Molemmat oli niin kontrolloivia tapauksia, ettei mulle juurikaan jäänyt tilaa hengittää. Aina piti olla kertomassa omista menoista, kenen kanssa olin missäkin ja millä hetkellä, ja jos jotain unohdin kertoa (esim. "näin muuten sitä ja tätä"), oli soppa valmis. Se oli näiden mielestä valehtelua, koska olin JÄTTÄNYT asioita kertomatta. Tämä käyttäytymismalli iskostui mun takaraivoon vahvalla luulolla "näin parisuhde vaan toimii". Mutta kun ei se toimi.

Etäsuhteen hyviin puoliin kuuluu se, ettei toiseen ehdi kyllästyä liiaksi, kun yhteistä aikaa on vaan rajoitetusti. Mulla on omat menoni Idässä ja mun miehellä Lännessä. Mä tiedän sen. Yritän tosissani oppia tämän ajatusmallin.

Eilen juttelin parhaan ystäväni kanssa. Se valitteli TAAS, kuinka se on miehensä kanssa liikaakin yhdessä. Ei ole omaa aikaa. (Siis sä olet 24-vuotias ja tapaillut miestä 6 kuukautta, niin MITEN sulla ei ole omaa aikaa?!) Mä olen ottanu neutraalin linjan. Mä en voi lähtee enää speksaamaan tän pariskunnan asioita, koska olen mielipiteeni asiaan jo selkeesti ilmaissut ja siitä ei tullu mun ja ystäväni välille ku pelkkää riitaa.

Mä olen vahvasti kuitenkin sitä mieltä, että JOS tunnnet tarvitsevasi omaa tilaa, niin OTA SITÄ. Jos toiselle se on ongelma, ni älä jää siihen, koska sä tukehdut vielä. Mutta JOS (tai lue paremminkin KUN) haluat olla sen toisen kanssa, niin OLE sitten. Tämä asian on mun mielestä niin yksinkertainen, ettei tän paremmin näin yksinkertaista ongelmaa voi ratkaista.

Mä olin teininä typerä, kun luulin että "rakkaus voittaa kaiken". Ei voita. Jos toiseen takertuminen on jo niin sairaalloista, kuin mitä se oli exieni kanssa, olisi siitä suhteesta lähdettävä välittömästi. Mutta kun kasvat toisen kanssa 16-vuotiaasta nuoreksi aikuiseksi ja muutos on hidas, et nää sitä omin silmin. Olis pitäny kuunnella muita.

Toiseksi parasta elämässäni (heti ihanan mieheni jälkeen) on viimeisen 8 vuoden aikana ollut tuo 9 kk kestänyt sinkkuaika. Sain omaa tilaa ja opin tuntemaan itseni paremmin. Fakta nyt vaan on se, että jos unohdat itsesi jo parisuhteen alussa, kadotat itsesi myöhemmin.

Meillä kaikilla on omia menoja. Tänä iltana mieheni meno oli opiskelijabileiden järjestäminen. En oleta, että se tänään soittelee mulle "Moikka kulta, miten meni päivä?". Mutta tiesin miten saisin hänen huomionsa ainakin hetkeksi. Otin itsestäni pikkutuhman kuvan suihkun jälkeen ja viesti perään "Miltä kuulostaisi kuuma suihku mun kanssa?". Meni minuutti, kun toiselta tuli vastaus: "Todella hyvältä <3 <3 <3".

Mä sain mitä mä halusin. Mulla on aivan ihana poikaystävä, mutta myös omaa aikaa omiin puuhiini. Tämän illan puuhani piti olla ruotsin opiskelu perjantain tenttiä varten. Mutta nyt nautin vain hiljaisuudesta ja omasta rauhasta. Oma aika on välillä ihan kivaa.