Joulukuun alun mä rämmin pohjamudissa ja epätoivo meinas viedä mukanaan tenttien ja eri tehtävien deadlinejen kanssa. Sitten oli loma. I-HA-NA LOMA! Viikko ensin lännessä, sitten jouluksi kotiin ja joulun jälkeen mies tuli mun luokse itään. Uusi vuosi vietettiin taas lännessä.

Uutena vuotena meille meinas tulla pientä kriisiä, mutta se saatin selvitettyä seuraavana aamuna. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Loman lopussa mies oli viemässä mua juna-asemalle kun se tarttu mua kädestä kiinni. Se sano: "On mennyt niin loistavasti nää kolme viikkoa kun ollaan oltu yhdessä, että ihan tosissani sanon, että haluun muuttaa sun kanssa yhteen." Mä siinä pienen kyyneleen tirautin onnesta. Tämä mies haluaa mut, vaikka se on nähny mun rumimman puolen, mitä en ikinä ole edes itse itsestäni aiemmin tiennyt.

Ja voin kertoa, että seuraava tauko meidän näkemisessä, joka kesti 2 viikkoa, tuntui normaalia kamalammalle. Loman aikana mä olin tottunut toisen hyvänyön suudelmaan illalla nukkumaan mennessä ja hyvän huomenen suudelmaan aamulla herätessä. Mä olin tottunut toisen hengitykseen, kun nukuttiin lusikassa ja toisen harjaamaan mun hiuksia saunan jälkeen. Ja kun tämä mun unelmien mies sanoi mulle tämän kolmen viikon jälkeen noin kauniita sanoja, mä en olis kestäny eroa hetkeäkään.

Oli turhauttavaa yrittää keskittyä koulutehtäviin, kun ikävä toisen luo kolkutti takaraivossa taukoamatta. Vähän eroahdistusta yritettiin helpottaa katselemalla kämppiä. Mä selvitin mun opiskelujen loppukevään ja koko loppuvuoden aikataulua ja tajusin, että mun kurssit päättyy jo helmi-maaliskuun vaihteeseen(!!!).

Mies oli mun luona viime viikonloppuna ja sunnuntaina darramöllötettin mun sohvalla ja alettiin ajan kuluks kattoo kämppiä. Me löydettiin se! Meidän yhteinen koti! Mies soitti siitä samantien sen kämpän vuokraisännälle. Ne sopi näytön keskenään. Ja kun Mies sitten eilen kävi sen kämpän katsomassa, se soitti mulle sen jälkeen maailman onnellisimpana: "Se on niiin meidän koti!"

Avaimet käteen viikolla 9.

Voiko nainen olla enempää onnellinen? Mun unelma, mitä oon unelmoinut siitä lähtien, ku mä Mieheen viime kesänä tutustuin, on toteutumassa! Hyvänyön -puhelut muuttuu hyvänyön suudelmiksi, joka iltaisiksi. Ja aamuisin saan herätä tuijottamaan mun rakkaani ruskeita silmiä. Voisin harkita jopa ryhtyväni aamuihmiseksi sen takia, että voisin katsella mun Miestä enemmän.

Mä oon NIIIIN fiiliksissä, etten malttais pysyä housuissani ollenkaan. Mulla on tulossa niin upea ja muutosten täyteinen kevät, että ihan pyörryttää ja vatsaa pistelee.

Tällä hetkellä mä olen NIIIIN onnellinen <3

Niinkin paljo kuin puolentoista kuukauden aikana oon lukenu vähintään viitenä päivänä viikossa, niin mä pääsin kuin pääsinkin sen tentin läpi! Tänään, onnesta soikeana mä itkin onnesta kun sen arvosanan näin: 2! Ja mä kun tavottelin ykköstä, ni tämäkin tavote meni vähä peersiilleen...mutta ennemmin näinpäin!

Samaan aikaan, kun mä katsoin sitä arvosanaa, mä puhuin Miehen kanssa puhelimessa. Kun mä huudahdin että: "Läpi meni!", ei kumpikaan osannu sen jälkeen sanoa muuta kuin: "Mahtavaa! Mahtavaa! Mahtavaa!" -sanoja toistellen. Me molemmat oltiin ihan sanattomia ja hetken hiljaisuuden jälkeen mä osasin jo sanoa jotain muutakin: "Rakas, meillä on tulevaisuus".

Niin, meillä on tulevaisuus! Huomasin Miehen äänensävystä helpotuksen huokauksen. Vaikka se ei itse mulle asiasta ääneen ole maininnut, niin siitä huokauksesta huokui paljon sanomattomia sanoja. Huokauksen syistä on olemassa kaksi vaihtoehtoa: 1. Joko Mies on rehellisesti helpottunut, että me voidaan puhua yhteisestä tulevaisuudesta nyt varmemmin ääneen, tai 2. Mies on kauhuissaan.

Se asia on ainakin varma, että on aika nostaa kissaa pöydälle ja pikkuhiljaa alkaa puhua keväästä sekä molempien suunnitelmiasta. Tällä tytöllä nimittäin viimeiset kurssit loppuvat maaliskuun alussa, minkä jälkeen alkaakin opparin kirjottaminen. Ja sen voin tehdä missä vain ja milloin vain.

Nyt vain taivas on rajana, koska jos tämä kurssi oli mulle mahdollinen, niin sitten mä pystyn mihin vain! :) 

Syksyt on mulle vaikeita ja tuntuu siltä, että erityisesti tää syksy on ollu tosi haastava. Etäsuhteen ja koulun tasapainottaminen on ollut tosi rankkaa. Jotta pystyisin ylläpitämään löytämääni rakkaussuhdetta ja myös edistymään opinnoissani ajallaan sekä mahdollisesti valmistumaan joskus, on mun kalenteri ollut aika ylibuukattuna koko syksyn.

Mulla oli perjantaina erään kielikurssiin tentin viimenen uusintamahdollisuus. Jos pääsin sen tentin läpi, se tarkottaa sitä, että pystyisin muuttamaan Miehen luokse mahdollisesti jo keväällä(!). Mutta jos tentistä napsahtaa "Hylätty", merkitsee se meidän yhteiselämän alkamisen siirtyvän vuoden päähän. Mä olen stressannu sitä koko syksyn. Mulla ei mikään muu kurssi Amk:ssa oo aiheuttanu samanlaista tunnemyrskyä kun tää kyseinen kurssi. Myös mun Mies on saanu oman osansa mun stressistä. Meitä on toden teolla testattu tämän syksyn aikana ja mä ihmettelen, että Mies seisoo edelleen mun tukena ja potkii mua perseelle.

Mä olen saanu itku- ja raivokohtauksia. Mä olen voinut henkisesti niin huonosti stressin takia, että välillä on ollut pakko oksentaa. Kun kokoajan hakkaa takaraivossa ajatus "pakko pystyä, pakko onnistua, pakko tehdä, pakko jaksaa", niin enemmän siitä on ollu haittaa kuin hyötyä. Välillä mietin jo, että lopetan opinnot kesken. Välillä oon halunnu nollata ajatuksia ja herännyt seuraavana aamuna muistamatta osia edellisestä illasta. Silti KAIKESTA huolimatta, Mies tsemppaa ja jaksaa välittää.

Viikonloppuna Mies oli mun luona. Me puhuttiin menneistä ja tulevasta. Vaikka se tietää, että meidän tulevaisuuden näkymät on tällä hetkellä epätiedosta sumeita, se jaksoi puhua mulle meidän tulevasta asunnosta ja sisustuksesta, mitkä on välttämättömät kriteerit ja missä asioissa voidaan ottaa vähän rennommin. Me puhuttiin meidän molempien siivouksen osa-alueista meidän yhteisessä kodissa. Parasta oli, kun mä mietin ääneen sitä, jos mä joudun uusimaan koko kielikurssin, missä läsnäolovelvollisuus ja kurssi kestää koko syksyn. Mies osasi ajatella asioita järkevämmässä näkökulmassa: "ei oo mitään hätää, kyllä me keinot keksitään".

Tieto tentin tuloksista kuuluu toivottavasti tulevan viikon aikana ja samalla selviää asioita yhteisen tulevaisuuden suhteen. Pitäkää peukkuja! Mä lupaan pitää teidät ajan tasalla!

Kylläpä tuossa nähtävästi kuukausi meni vaihdilla, sillä en ensimmäistäkään uutta artikkelia ehtinyt miettiä saatika kirjoittaa.

Viime viikko oli syyslomaa. Mä menin Miehen luokse heti loman alettua ja heti sunnuntaina siirryttiin Anoppilaan. Mä keskityin tentteihin valmistautuen, kun Mies painoi duunia pitkin päivää. Mä vietin aikalailla kaksi päivää anopin kanssa, kun muut teki töitään ja me lomailtiin. Kauhun sekaisin tuntein jännitin ihan sairaasti sitä, kun jäädään kahdestaan anopin kanssa.

Mutta meillä meni hyvin! Maanantaina käytiin vähän shoppailemassa, tiistaina tehtiin ruokaa. Tai no, anoppi teki muut soossit, mutta mä opin tekemään lihamureketta. Tai siis, muotoilemaan sen kätevästi. Kyllä musta ehkä jonain päivänä tulee ihan kelpo emäntä.

Meillä oli anopin kanssa aikaa höpötellä niitä näitä. Mä olin jopa hieman ihmeissäni siitä, kuinka hyvin me tultiin juttuun ja kuinka kotoisasti pystyin Anoppilassa asustelemaan. Mutta on se aivan mahtavaa tulla anopin kanssa hyvin toimeen, yhdistäähän meitä ainakin yksi asia: mun Mies.

Exien vanhemmat oli mulle aina iso mysteeri. Yleisesti ottaen tulen kaikkien kanssa hyvin toimeen. En tiedä johtuiko jännityksestä vai mistä, mutta appivanhemmat on tähän asti ollu aika pelottavia. Vaikka melkein 6 vuotta näin vähän väliä exän vanhempia, oli meidän välillä aina jonkinmoinen jännite tai kuilu. Mä en päässyt tutustumaan niihin mitenkään, kun tuntui ettei niitä kiinnosta.

Silläpä mulla jäi todella hyvä fiilis uudesta anoppilastani. Rehellisellä ilolla odotan jo anoppilan herkkupöytään pääsyä takaisin :)

Tiistai-iltana mentiin Miehen perheen mökille. Koska mua väsytti, olin ollut siinä kohtaa jo 2 viikkoa ilman tupakkaa ja mökki on vielä täysin rakennusvaiheessa, mä olin aika tympeenä. Kun Miehen siskot pyysivät mua saunaan, kieltäydyin, koska olin tosissani väsynyt ja luulin meidän pian lähtevän. Kyllä me siellä kuitenkin yli 4 tuntia saatiin aikaa kulumaan. Viimein päästiin lähtee takaisin anoppilaan. Autossa mä suutuin, koska Mies kertoi polttaneensa tupakkaa edellisenä iltana. Ei sillä että olisin nähnyt tai haistanut mitään, vaan siitä, että sen piti asiasta mulle mainita. Parin tunnin mököttämisen ja kinaamisen jälkeen saatiin asia sovittua ja päästiin nukkumaan.

Keskiviikkona otettiin kamat anoppilasta mukaan ja mentiin mökille yöksi. Siellä oli myös Miehen kaksi siskoa, yksineläjä ja toinen perheineen, sekä Miehen vanhemmat. Tällä kertaa uskaltauduin saunomaan toisen siskon kanssa ja siellä meillä menikin pieni hetki höpötellessämme syntyjä syviä. Oli mukava tutustua Miehen siskoon ja huomata, kuinka samankaltainen ajatusmaailma meillä on.

Kun toisen siskon lapset saatiin nukkumaan, oli aikuisilla korttipelihetki, sillä remonttiakaan ei voinut enää jatkaa meluhaitan takia. Oli rentouttavaa pelata ja naureskella Miehen perheen seurassa. Mulla tuli tosi hyväksytty olo. Mies istui mun vieressä ja hymyili. Mä en saa sitä katsetta pois mun mielestä.

Kun oltiin käymässä nukkumaan, Mies kuiskasi mun korvaan: "Aivan mahtavaa, kuinka sä tuut toimeen mun perheen kanssa. Ekaa kertaa mä huomaan mun perheen pitävän mun naisesta. Se on mulle tärkeää ja sä olet mulle tärkeä." Ja niin me nukahdettiin sylikkäin.

Mä sorruin tänään yhteen maailmankaikkeuden tyhmimmistä asioista. Mä googletin mun miehen. No, siitä ei onneks löytynyt mitään. MUTTA, sitten mä googletin mun miehen exän.

Mä istuin kotona tylsyyttäni ja ja tiedän ettei ikinäikinäIKINÄKOSKAANMILLOINKAAN pitäis tonkia tietoa KENESTÄKÄÄN. Vahingossa yhtäkkiä huomasin, että "siinä se nyt on, kuvat ja kaikki".

Mä olisin ollu paljon onnellisempi, jos en niitä olis käyny kattelemassa. Se oli niin upeavartaloinen nainen...

Uudessa parisuhteessa, kun kaikki on uutta ja mielenkiintoista, ja minä typerys vielä, joka työnnän nenäni mieluiten jokapaikkaan. Varmasti jokainen nainen on uudessa parisuhteessa miettinyt toisen historiaa. Me ollaan onneks puhuttu monista asioista ihan suoraan, mutta en ollut koskaan sitä exää nähnyt.

Nyt minä näin.

Ja tietysti sekunnin sadasosan saatoin alkaa itteeni vertaamaan siihen kauniin, hoikan uuman omaavaan gasellimaiseen naiseen.

Mulla tuli siitä niin huono fiilis, että koko loppuillan vitutti, jos vähääkään mietin koko asiaa. Mä mietin, kuinka kaunis, ruskettunut ja niin hyvässä fyysisessä kunnossa se nainen oli. Ja nyt mun mies seurustelee tällaisen pullamössöalbiinon kanssa.

Sitten, yhtäkkiä mä havahduin, kun mun puhelin piippasi viestiä. "Mä oon niin onnellinen sinusta <3" Se viesti tuli aivan tyhjästä. Siinä samalla mä palasin takasin maan pinnalle. Exät on exiä syystä, ja mä olen vähintään 10 kertaa parempi nainen mun miehelle, ku sen exä. Olkoon sitten minkälaista sixpäkkiä tai syvää rusketusta hyvänsä.

Minä voin hymyillä peiliin ja sanoa rehellisesti, että ikinä en ole mun miestä satuttanut henkisesti enkä fyysisesti. Meillä on aivan mahtavaa yhdessä. Mun mies löytää musta hyvät puolet, eikä takerru mun reisien selluliittiin tai vatsamakkaroihin. Se pussaa mun vatsamakkaroita ja sanoo, kuinka ihanan pehmeä ja lämmin mun vatsa on. Se kehuu mua kauniiksi, kun ripsarit on poskilla. "Ei sillä ole mitään merkitystä, koska se ei pilaa sun kokonaisuutta", se sanoi mulle viimeeksi kun nähtiin.

Se on mun mies ja mä olen sen nainen. Entiset on entisiä, syystä.